Niin se aika rientää... Pennut kävivät pentutestissä ja kaikki selvittivät testin loistavasti ja olivat testissä omannäköisiä viikareita. Valokuvaus studiossa kerkesimme käydä ottamassa kuvia tai ainakin yritimme ottaa, sillä välillä koko pentulauma karkasi avustajilta ja kolmos tyttö karatessaa työnsi nenän kiinni linssiin ja nuoli kuvaajan. Mitä muutakaan Iiriksen tytöltä voi odottaa kuin ystävällistä käytöstä :)
Tänään julkaistut kuvat ovat otettu seitsemän viikon iässä. Kuvauksen jälkeen muutti ykkös tyttö Turkuun ja sai kutsumanimekseen Vilma. Seuraavana päivänä oli Tuisku-pojan aika muuttaa Espooseen ja lauantaina lähti kolmos tyttö Hankoa kohden. Kolmonen sai nimekseen Ruusa.
Pennuista ruskea narttu asustaa toistaiseksi syntymäkodissaan ja etsii mahdollista sijoituskotia Pohjanmaan alueelta. Kodilla täytyy olla aiempaa koirakokemusta sekä innostusta aktiiviseen harrastamiseen, sillä näistä pennuista ei ole sohvannurkkaan.
tiistai 11. marraskuuta 2014
lauantai 25. lokakuuta 2014
Viisi viikkoiset viikarit
Niin ne viisi viikkos synttärit oli ja meni... Pennuilla meno senkun kasvaa, melkoisia vipeltäjiä. Kasvattajaa jo valmiiksi pelottaa mitä kaikkea nämä nassikat kerkeävätkään touhuta tulevissa kodeissaan. Meillä on käynyt vieraita ihastelemassa ja leikittämässä pentuja. Perjantaina taas vierailtiin mummolassa ja liikkumisalue oli kasvanut paljon edelliskerrasta, nyt valloitettiin koko tupa. Kissankin pennut pääsivät näkemään, mutta katsottiin parhaaksi nostaa kissa korkeammalle tarkkailemaan tilannetta ettei vain mitään vahinkoa pääse sattumaan.
Pennut ulkoilevat säännöllisesti ja hyvin ovat isommat tarpeet alkaneet tulemaan pihalle. Saimme takapihalle pennuille tehtyä aitauksen viime viikonloppuna, joten nyt voi pennut huoletta pistää pihalle ja itse sillä aikaa pestä pentujen huoneen lattian. Melko kiireistä meinaa olla, sillä käymme pentujen hoidon ohessa töissä. Onneksi molempien työpaikka on lähellä niin pääsemme miehen kanssa käymään kesken työpäivän kotona. Viime viikolla myös työkaveri kävi töiden lomassa meillä ihastelemassa pentuja ja yksi naskalihammas onnistui puraisemaan korvalehteen haavan, taisi olla ykkös tai kolmos tyttö. Ensi viikosta alkaen pennuille on päivät hoitaja kotona, joten saavat vielä enemmän erilaista touhua. Ensi viikolla on myös eläinlääkärissä käynti, pentutesti on tulossa sekä viimeiselä yhteisellä viikolla käymme valloittamassa valokuvausstudion.
Nartttu pentujen lopullisia koteja ei ole vielä päätetty vaikka kyselyitä niistä on tullutkin. Pennut vaikuttavat hyviltä harrastuskoiran aluilta, jotka tarvitsevat osaavat kodit, joten jos koet läpäiseväsi tiukan seulan niin kyselyjä pennuista vielä kerkeää laittamaan.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014
lauantai 18. lokakuuta 2014
Kiirusta pitää
Onpas meillä kiirusta, kun ei tänne kerkeä kirjoittamaan. Pennut täyttivät torstaina neljä viikkoa ja vieraita meillä on käynyt useita, kiitos kaikille :)
Perjantaina käytiin autoajelulla vanhempieni luona. Aluksi kotipihalla haisteltiin ulkoilmaa ja tehtiin tarpeet pihalle, jonka jälkeen porukka kevythäkkiin ja auto liikkeelle. Nopeasti katras simahti ja perillä pääsivät taas hetkeksi pihalle ja pari pentua pääsi tutustumaan verkon takaa hirvikoiraan. Sitten mentiinkin sisälle, ja taas oli tuttuja ja vieraita pentuja hoitamassa.
Ruoan syönti meillä on aloitettu ja matokuuri saatu, myös kynsiä on lyhennetty.

maanantai 13. lokakuuta 2014
pentuarkea
Meillä vietetään vielä rauhallista pentuarkea, mutta tällä viikolla ovet aukeavat sitten uusille tuttavuuksille :) Vielä ei ole käynyt kylässä muita kuin sukulaisia tai muuten Iirikselle tuttuja henkilöitä. Vierailijoista Iiris ei ole ollut moksiskaan, joten hyvillä mielin päästän vieraammat ihmiset tutustumaan pentuihin. Mahdollisesti viikonloppua meille pentuja on tulossa katsomaan Tunna-iskän omistaja ja jospa sitten saataisiin pennuista jonkinlaisia seisoma kuvia otettua. Pennut ovat meillä olleet keittiössä ja olohuoneessa satunnaisesti, kun olemme olleet kotosalla, mutta kun ketään ei ole kotona niin pennut ovat omassa huoneessaan ja tämähän ei meinaa sopia uros pennulle vaan haluaisi laajentaa maailmaa.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Kolme viikkoa jo takana
Eilen otetut uudet kuvat julkaistu pennuista ja ikää mittarissa jo kolme viikkoa! Meillä ärrätään, murrataan ja haukutaan. Onneksi meidän perheelle on suotu hyvät unenlahjat ja vielä kenenkään yöunet eivät ole kadonneet pentujen takia.
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Sunnuntai...
Rauhallinen sunnuntaipäivä takana ja pentulassa kaikki hyvin. Pennut ovat alkaneet keskenään hieman leikkimään ja erityisesti uros pentu on haastanut muita hammaspainiin, muuten vielä nukkuvat ja syövät.
Pennuista on mahdollisesti vieä kaksi narttu pentua vapaana, joista toinen on sijoitusnarttu. Pennut etsivät aktiivisia harrastavia koteja.
Pennuista on mahdollisesti vieä kaksi narttu pentua vapaana, joista toinen on sijoitusnarttu. Pennut etsivät aktiivisia harrastavia koteja.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Ensimmäinen viikko takana
torstai 18. syyskuuta 2014
Pennut syntyivät - 3 tyttöä ja niiden veli
Iiris aloitti synnytyksen merkkejä osoittamaan aamuyöstä. Ensimmäinen tyttö syntyi iltapäivällä puolineljän maissa ja toinen ruskeatyttö puolen tunnin päästä. Sitten odotus, seuraava oli hankalassa asennossa ja päivänvaloon tulo kesti liian kauan, tyttö ei selviintynyt. Sen jälkeen tuli tyttö ja viimeisenä poika syntyivät taas reippaasti.
Tyttö1 - Musta-viiru
Tyttö2 - Ruskea
Tyttö3 - PikiMusta
Poika - Musta-valkoinen
![]() |
| Pennut 18.9.2014 |
![]() |
| 1#tyttö |
![]() |
| 1#tyttö |
![]() |
| 2#tyttö |
![]() |
| 2#tyttö |
![]() |
| 3#tyttö |
![]() |
| 3#tyttö |
![]() |
| Poika |
![]() |
| Poika |
![]() |
| Poika |
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
60 vrk - Pientä merkkiä
Odotusaika on mennyt hyvin. Eilen päiväruoan Iiris jätti välistä, mutta iltaruoka maistui. Lämmöt illalla 36.9 astetta. Tänä aamuna 36.3, jännitys tiivistyy.
perjantai 12. syyskuuta 2014
56 vrk - Rauhallista odotusta
Kaikki mennyt hyvin. Iiriksen meno on rauhoittunut. Lämmöt olleet normaalit ja ruoka maistuu. Pentukyselijöitäkin on jo ollut, ihan lupaaviakin.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
44 vrk - Ylivieskassa agikisoja katsomassa
perjantai 22. elokuuta 2014
Ultrassa - tiineenä
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Iiris ja Tunna seurustelee
Iiris ja Tunna seurustelivat kesällä 2014. Ensimmäiset treffit oli Ruokolahden lavan kesäkahvilassa ja sen jälkeen koirat tutustuivat yhteislenkillä ja kerran myös agilityn parissa heinäkuun helteessä.
Heinäkuun puolessa välissä rakkaus roihatti metsätiellä helteiden ja ukkosen keskellä. Nyt ei auta kuin odottaa, että saavatko alulle uusia pikku-Iiriksiä ja pikku-Tunskeja.
| Ruokolahden Kesäkahavila |
| Tunna ja Iiris |
| Hommat tehty |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)